Heli Hämäläinen Pro patria et ad gloriam Dei

Kaikki blogit puheenaiheesta Keski-Amerikka

Tulivuorten maa

Suomi on tuhansien järvien maa. Nicaraguassa sanotaan, että Nicaragua on tulivuorten ja järvien maa. Tulivuorista ei epäilystäkään, mutta miten on järvien suhteen?

Keski-Amerikan maiden keskuudessa Nicaragualla on kaksi erikoispiirrettä: tulivuorten runsaus ja järvien määrä. Nicaraguassa on noin 58 tuliperäistä vuorta ja 25 muodostettua tulivuorta, joista 7 on aktiivisia.

Pipareita tropiikissa

Pakkasin matkalaukkuun pari pussia piparkakkumausteita ja piparkakkumuoteja, toivoen, että muut aineet löytyisivät Nicaraguan marketeista enkä erehtynyt.

Yhtenä joulukuun suunnuntaina menin Achuapan kylässä asuvan serkun luokse pipareita paistamaan. Kutsuimme muita sukulaisia mukaan ja erityisesti lapsia. Mukaan mahtui viisi lasta ja saman verran aikuisia.

Aikuiset olivat nähneet piparkakkuja joulukuvissa tai silloin, kun olen vienyt niitä valmiiksi tehtyjä pipareita.

Löydetty kaupunki Hondurasin viidakosta

Yle kirjoittaa, että kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt Hondurasin sademetsän keskeltä tuntemattomalle kansalle kuuluneen suurkaupungin rauniot. Asiasta kertoo National Geographic -tiedelehti, jonka toimittaja ja kuvaaja olivat ryhmässä mukana.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä