*

Heli Hämäläinen Pro patria et ad gloriam Dei

Kaikki blogit puheenaiheesta Amerikka

Mietteitä Yhdysvalloista

Amerikan-matkamme kulki lopuksi Seattlen ja Portlandin kautta takaisin San Franciscoon ja Oaklandiin, josta lensimme pitkän odotuksen jälkeen takaisin Eurooppaan. Teimme matkan varrella myös lyhyen vierailun Kanadan Vancouveriin ja tapasimme Tyynenmeren rannikolla yllättäen suomalaistaustaisia amerikkalaisia, joiden luona vietimme matkamme kolme mieleenpainuvinta päivää.

Amerikansuomalaisten vieraana

Kiinnitin Seattlen ja Aberdeenin välisellä automatkalla huomiota erikoisiin tienviittoihin, joista oli erotettavissa lukuisia suomalaisia ja pohjoismaisia sanoja. Tyttöystäväni oli pyytänyt minua matkaamaan Kurt Cobainin kotikaupunkina tunnettuun Aberdeeniin suuren Nirvana-innostuksensa takia, mutta jäisimme pian yöksi kaupungin läheisyyteen aivan muista syistä. Kulutimme lopulta kolme täyttä päivää kierrellessämme Washingtonin ja Oregonin osavaltioiden rajapitäjiä ja saimme kosketuksen ihmisiin, joiden historia on jäänyt vielä monin paikoin tutkimatta.

Matka Utahista Montanaan

Yhdysvaltain läntisiä osavaltioita erottaa toisistaan erityisesti niiden luonto, maantiede ja eläinkunta. Kalifornian rannikoita ja Nevadan aavikoita halkonut automatkamme jatkui Arizonan Grand Canyonilta ensin sen pohjoispuolella sijaitsevaan Utahin osavaltioon, jossa punertavat kalliot ja puuttomat aavikot muuttuivat vähitellen matalaksi mäntymetsäksi ja Bryce Canyonin kellertäviksi vuorijonoiksi. Löysimme ensimmäisen yöpaikkamme Otter Creekin suurelta järveltä, josta matkamme jatkui seuraavana päivänä Salt Lake Cityyn.

Seikkailua villissä lännessä

Amerikan-kiertueemme jatkui San Diegosta Las Vegasiin, johon ajoimme jonkin aikaa historiallista valtatie 66:ta pitkin. Los Angelesista Las Vegasiin kulkeva valtatie 15 on yksi Yhdysvaltain vaarallisimmista, koska se kulkee suurten vuorten ja aavikoiden läpi ja sitä käyttävät autoilijat harvemmin välittävät nopeusrajoituksista tai liikennesäännöistä. Tien toinen kaista olikin matkapäivänämme tukossa liikenneonnettomuuden vuoksi ja Nevadan polttava helle tuntui auton sisällä täydestä ilmastoinnista huolimatta.

Tyynenmeren rannikkoa

Siirtyminen Tyynenmeren rannikolle oli vihdoin positiivinen käänne traagisesti alkaneelle Amerikan-matkallemme. Ensimmäinen kohdekaupunkimme oli Los Angelesissa vietetyn lepoviikon jälkeen San Luis Obispo, johon matkasimme Santa Barbaran huvilakaupungin ja Tyynenmeren rannikolla kulkevan Highway 1:n kautta.

Outo amerikkalainen unelma

San Franciscon keskusta osoittautui lyhyen vierailumme aikana maanpäälliseksi helvetiksi. Kodittomat, narkomaanit ja kerjäläiset päivystävät kaduilla ja metroasemilla aamusta iltaan, turisteja yritetään ryöstää keskellä kirkasta päivää ja asia ei tunnu kiinnostavan paikallisia millään lailla. Jopa paikallisen Hilton-hotellin edessä riehuu jatkuvasti epämääräistä väkeä ja poliisien sireenit kaikuvat yöllä huoneisiin asti. Sain itse mm.

Welcome to San Francisco

Suhteellisen leppoisasti käynnistynyt Amerikan-matkani sai heti kolmantena päivänä ikävän käänteen, kun tyttöystäväni kimppuun hyökättiin San Franciscon keskustassa keskellä kirkasta päivää. Kameraamme tavoitellut musta mies ei tosin huomannut laitteen remmin olevan kiedottuna tyttöystäväni kaulaan, ja väliintuloni jälkeen koko porukkamme kaatuikin hienosti jalkakäytävältä keskelle autotietä.

Kohti Länttä

Takana ovat Keski-Aasian arot, Balkanin vuoret ja Bosporuksen salmet. Takana ovat myös Suomen korpimetsät, Keski-Euroopan peltomaat, Itävallan Alpit ja Välimeren rannikot. On tullut aika suunnata kauas länteen – ja vieläpä siihen nimenomaiseen Länteen, joka on symboloinut jo parin vuosisadan ajan lähes kaikkea sitä, mitä länsimaiseksi kutsutaan. Kuuden viikon pituinen taipaleeni läpi Yhdysvaltain Länsirannikon on käynnistynyt.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä